Jämsänlaakson Setlementti ry on saanut Manner-Suomen maaseuturahaston tukea Leader Vesuri -ryhmän kautta. Tuotamme syksystä 2021 alkaen liikkuvia taidetyöpajoja eri puolilla Jämsää. Liikkuvat taidetyöpajat mahdollistavat yhteisöllisyyden tunnetta, edistävät Jämsän elinvoimaisuutta, parantavat taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta sekä tarjoavat työmahdollisuuksia taiteilijoille ja kulttuuritoimijoille. Hanke kestää vuoden ajan.



Liikkuvat taidetyöpajat
Hanke on päättynyt. KIITOS ohjaajille, vapaaehtoisille, yhteistyökumppaneille ja osallistujille, teille kaikille ketkä olette kulkeneet rinnallamme.
Terveisin Marjo ja Johanna
Menneitä pajoja







Ostamalla konserttilipun tapahtumaan pääset osallistumaan perhetapahtuman aktiviteetteihin. Paikalla myös Jämsän alueen 4H, MLL


































Hankkeen työntekijät
Heippa olen Marjo Örn,
innokas taiteen kokija ja tekijä. Musiikki ja tanssi ovat kulkeneet enemmän tai vähemmän mukana elämän poluilla. Laulan, laulatan, soitan kitaraa, pianoa ja harmonikkaa. Ohjaan eri ikäisten kansantanssiryhmiä ja lasten tanssiryhmiä. Innostus kulttuuriin ja sen tuomaan hyvinvointiin on syttynyt Jämsänlaakson Setlementin järjestämien kulttuuripainotteisten hetkien kautta.
Olen hanketyöntekijänä Jämsänlaakson Setlementin hankkeessa Liikkuvat taidetyöpajat ja odotan jo kovasti, että pääsemme tuottamaan jämsäläisille erilaisia kulttuurielämyksiä.
Marjo Örn
Vastaava hanketyöntekijä
Ota yhteyttä
0400 600 426
morn@netti.fi

Hei!
Olen Suomisen Johanna; sanataiteilija, työväenopiston opettaja, kriitikko, sisällöntuottaja ja freelance-toimittaja, jolle kulttuuri ja taide ovat sydämen asia. Koen etenkin kirjallisuuden sekä kirjoittamisen omaksi jutukseni. Olen ilolla mukana Jämsänlaakson Setlementin toiminnassa ja liikkuvien taidetyöpajojen järjestämisessä. Luovuus, erilaiset kulttuuri- ja taide-elämykset ovat valtava voimavara ihan jokaiselle. Odotan innolla kohtaamisia tapahtumien ja työpajojen äärellä!
Johanna Suominen
hanketyöntekijä
0400 602 022
johanna.suominen78@gmail.com
