Katsaus vuoteen 2021

Tänä vuonna olemme saaneet koronarajoitusten sallimissa rajoissa mahdollisuuden järjestää harrastustoimintaa Jameksen olkkarissa osoitteessa Mottilantie 11, Jämsä. Sen lisäksi olemme pitäneet TiistaiTurinoita Jämsänjoen Kulttuurilavalla ja Apteekkarin yrttimaan liepeillä erilaisten teemojen ja talkoiden merkeissä. TiistaiTurinat on hetki, jossa saa vapaasti puida päivän yhteiseen aiheeseen liittyviä asioita, tuoda mielipiteitä, muistoja, ajatuksia ja viettää aikaa yhdessä.

Olemme myös Menneet kylään eli järjestäneet Kiertäviä TiistaiTurinoita tekemällä kylävierailut Länkipohjaan, Koskenpäälle ja Alhojärvelle. Jälkimmäiseen ollaankin nyt ideoimassa omaa turina- ja harrastusryhmää, joita voidaan järjestää myös muualla Jämsässä, jos niihin löytyy aktiivisia paikallisia vetäjiä. Setlementti antaa tukea tilaisuuksien käynnistämiseen, ottakaa tarvittaessa yhteyttä, lisää kyläilykutsuja odotellaan!

Kesällä on laulettu yhteislauluja, luettu runoja, järjestetty lasten taideleiri Svetlana Ruohon opastuksella ja perheiden Pikku-Jussi-tapahtumat kesätyöntekijöidemme avustuksella, osallistuttu Kuvataideseura Värinän kanssa valtakunnalliseen Suureen Maalaustapahtumaan ja Jämsän 4H:n kera Pälämäen Puuhapäivään sekä lanseerattu Jämsän kaupungin, Akuliinan ja HimosTanssijoiden kanssa Kaiken kansan kaupunkitanssit, joita on nyt kahdet järjestetty ja yhdet vielä tulossa syyskuussa. Eri ikäluokkien yhteistyönä on kaunistettu myös kaupunkikuvaamme, kun Piippa Mutikaisen johdolla on maalattu Vitikkalan ja Paunun koulujen välistä alikulkutunnelia Unelmien koulumatkan TunneliProggiksessa.

Vuosi on ollut vauhdikas myös hankerintamalla ja syksyllä käynnistyykin kaksi suurta hankettamme, joihin olemme saaneet Leader-rahoitusta Keski-Suomen ELY-keskukselta. Toinen on Liikkuvat taidetyöpajat -hanke, jolla pyritään käynnistämään erilaisia taidetoimintaryhmiä koko Jämsän alueella ja toinen Vinnille virtaa -kehittämishanke, jolla kaupungin omistamasta Vinnin tilasta ympäristöineen pyritään kehittämään pysyvä kulttuurillinen toimintakeskus paikallisten yhteistyökumppanien avustuksella.

Koululaisten iltapäivätoimintaa

Elokuussa aloitimme koululaisten omat luovan toiminnan LUO-TA-hetket Jameksella, tässä lasten kanssa yhdessä ideoitua ohjelmistoa ja käyttäytymissäännöt. Hetkiä ohjaavat Marjo Örn ja Meri Turkki.

Kummitoimintaa

Saamme toimia kummeina ihan uudelle toimintamuodolle, kun YAD (Youth Against Drugs ry) Jämsän paikallistiimi eli Paikkari käynnistyy Jameksen olkkarissa pe 27.8.2021 klo 15–17. Ryhmä kokoontuu sen jälkeen joka toinen viikko. Hienoa olla mukana kannustamassa jämsäläistä nuorisoa päihteettömään yhdessäoloon!

Hallitus on aktiivisesti tehnyt rahoitushakemuksia saadakseen parempia mahdollisuuksia taide/kulttuuripohjaisen lapsi- ja nuorisotyön toteuttamiseen, unohtamatta aikuisväestön tarpeita ja kiinnostuksenkohteita. Eri ikäluokkien yhteiset kulttuuriaktiviteetit ovat myös erittäin tervetulleita, kannustamme kaupunkilaisia rohkeasti kertomaan ideoita näihin toimintoihin ja hyödyntämään paikallisia kulttuuritoimijoita yhteistyöverkkoineen!

Koronapandemian aiheuttamien esteiden poistuttua tulemme järjestämään mm. iloisia tanssi- ja karaoke-, runo- ja lauluiltoja sekä pienoiskirppiksiä hyvän mielen vahvistukseksi ja varojen keräämiseksi.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia, testamentteja sekä järjestää asianmukaisella luvalla rahan- tai tavarankeräyksiä, arpajaisia ja myyjäisiä.

Yksittäisiä tapahtumia enemmän Tapahtumat-sivulla. Seuraa Facebook-ilmoitteluamme!